Taideprosessit työelämän kehittämisen kontekstissa edellyttävät uusia käsitteitä

Taustaa

Esa Kytösaho ja Tarja Toikka prosessikirjoittivat tämän blogin yhdessä heinäkuussa 2017. He ovat taiteilijoina mukana Prostt ry:n organisoimassa "Taiteilija-konsultti"-työparimallin mentorointiohjelmassa. Esa Kytösaho on teatteri-ilmaisun ohjaaja ja teatteriopettaja (MA). Hän on teatterikentällä työskentelyn lisäksi soveltanut osaamistaan sekä taiteiden välisessä työssä että nuoriso- ja sosiaalityössä yhdessä eri alojen ammattilaisten kanssa.Tarja Toikka TaM, on design-tutkija, opettaja ja kuvataiteilija. Hän soveltaa taideperustaisia menetelmiä liike-elämässä ja koulutusorganisaatioissa monialaisten tiimien kyvykkyyden kehittämisessä ja tekee siinä yhteistyötä liike-elämän edustajien ja eri alojen opettajien ja tutkijoitten kanssa.

Esa tasapainoilee jumppapallon päällä havainnollistaakseen kokemuksen eri vaiheita Taiteilija-konsultti-työparimallin mentorointiohjelman työpajassa kesäkuussa 2017.

Taiteellinen interventio työelämän kehittämisessä on yhdessä luotu prosessi. Meillä taiteilijoilla ei ole vielä yhteisiä käsitteitä tämän erikoistilanteen purkamiseen. Eri taidemuodoilla prosessi on jokseenkin samansisältöinen - sillä pyritään tutkimaan tuntematonta, haastamaan, herättelemään potentiaalisia, uinuvia mahdollisuuksia. Työelämän kehittämisen kontekstissa tärkeäksi eroksi eri taidemuotojen välille nousee kuitenkin tulos tai tuotos, jonka taideprosessi jättää jälkeensä. Yritämme löytää tavan käsitellä abstraktin ja konkreettisen tuloksen suhdetta koska taideinterventiossa syntyy aina molempia. Konkreettista tulosta kutsumme aluksi artefaktiksi, jolle on olemassa määritelmä. Ehdotamme myös käsitettä kokemusaihio ja perustelemme sen.

Artefakti on ihmisen intentionaalisen toiminnan tuloksena syntyvä tuotos. Sana on johdettu latinan sanoista arte + factum ’taidolla tehty’. Luonnon esine on ecofakti. Biologisen prosessin tuloksena ei synny artefakteja, niihin liittyy keinotekoisuus, ihmisen puuttuminen tapahtumien kulkuun. Lapsikin voi olla tehty tieten tahtoen, mutta lapsi ei voi olla artefakti eivätkä myöskään mitkään eliöt, edes kloonatut.

Esimerkiksi kuvataideteot jättävät jälkeensä konkreettisia artefakteja. Sen sijaan esittävien taiteiden prosessia ei mielestämme voi luonnehtia artefaktiksi.  Se ei vastaa artefaktin määritelmää vaan tuo prosessi elää hetkessä ja liittyy osaksi taidetapahtuman muistoja. Kuitenkin on tärkeää huomata, että artefaktin synnyttämiseen johtanutta kokemusta ei voi jakaa fyysisen artefaktin avulla, koska kokemuksen merkityksellisyys jää prosessin ulkopuoliselle väistämättä vaillinaiseksi. Artefaktin kautta voidaan kyllä keskustella tapahtuneesta prosessista ja tuottaa prosessiin liittyviä muitakin artefakteja. Esimerkiksi prosessin rakennetta ja toimintatapaa ilmentävä dokumentaatio on artefakti. Kokemukset sen sijaan syntyvät ei-hallittuina psykofyysisinä prosesseina ihmisen biologiaan liittyen ja täten kokemus ei voi olla artefakti.

Kuva T. Toikka: kuvataidetta käytettäessä sovellettavan taidetöskentelyn muotona tuloksena syntyy artefakteja. Työskentelyn fokus on kuitenkin prosessissa, ei lopputuotteessa.  Syntynyt artefakti voi olla hyödyllinen, kun prosessista keskustellaan yhdessä. Artefaktin ominaisuudet, väri, muoto, materiaalit jne. voivat kantaa merkityksiä. Kuvan artefaktit liittyvät materiaalikokeiluihin.

Muutos kokemuksessa vs artefakti?

Artefaktin tuottamisen kautta syntyy uusi näkökulma tai tarkastelutapa. Tuloksesta riippumatta taideperustainen työskentely saa aikaan sekä yksilön että ryhmän kokemuksessa muutoksen suhteessa arkipäiväiseen tapaan tehdä työtä. Taidetyöskentelystä jää tuotoksena muutos kokemukseen, millä nimellä tahansa sitä haluaa kutsua. Jäämme pohtimaan siihen liittyen avoimia kysymyksiä:
- Antavatko esittävät taiteet henkilökohtaisemman kokemuksen prosessista ilman artefaktia?
- Onko kokijan nähtävä enemmän vaivaa päästäkseen kiinni kokemuksiinsa ilman konkreettista ankkuria niihin?

- Onko kokemus kokonaisvaltaisempi konkreettisen kiinnekohdan puuttuessa?
- Voisivatko toisten ihmisten kokemukset toimia ankkurina ja miten ne sen tekisivät?

Jos esittävien taiteiden suurin arvo on kehittämistyössä tapahtuva prosessi, niin mikä on se artefaktia vastaava kokonaisuus, jonka se jättää jälkeensä? Onko se yhteisöllinen vai yksilöllinen kokemus? Molemmat? Tämä prosessi on olemassa ja siihen voidaan palata vaikka se ei jätä jälkeensä fyysistä esinettä. Kokemusprosessi voi olla intentionaalinen eli tieten tahtoen synnytetty, vaikkei se olekaan artefakti. Yritysten parissa sovitaan yhdessä tavoitteita, intentioita työskentelyä varten.

Kokemuksen ja prosessin erottaminen toisistaan on siis mielekästä. Prosessi voi olla yhteinen, ja sitä voidaan tarkastella ryhmän kesken. Kokemukset kuitenkin syntyvät kahdella tasolla sekä yksilön että ryhmän kokemuksena. Tarvitsemme siis käsitteen, joka vastaa artefaktia, mutta viittaa myös abstraktiin olomuotoon. Opettajille tuttu käsite on oppimisaihio (engl. learning object, LO). Se tarkoittaa rajattua digitaalista ja verkon kautta jaettavaa oppimiseen liittyvää kokonaisuutta, jonka käytössä korostuu havainnollisuus, oppijan oma toiminta, kuten tiedonhankinta ja tiedon rakentaminen sekä aihioiden soveltaminen ja uudelleenkäyttö eri tilanteissa. Käsite on tullut pedagogiseen sanastoon sulautuvan, verkkovälitteisen opetuksen myötä. Ennen digitalisaatiota puhuttiin  oppimateriaaleista.

Liike-elämän tavoitteisiin sopii tarkastelu sosiokonstruktiiviseen oppimiskäsitykseen nojaten. Oppiminen on suhteellista. Opimme ja pois opimme jotain jossakin ja suhteessa johonkin. Pedagogiikka tuntee myös käyttökelpoisen käsitteen, kokemuksellinen oppiminen. Siinä oppiminen perustuu oppijan kokemuksiin ja itsereflektioon eli kykyyn arvioida omia kokemuksiaan ja omaa oppimistaan uuden oppimisen pohjaksi – eli se on muutakin kuin tiedon prosessointia.

Kokemusaihio

Yksi idea voisi olla käyttää oppimisaihiosta sovellettua käsitettä kokemusaihio. Aihio viittaisi tässä käytyyn tiedonhankinta- ja hallintaprosessiin ja kokemus viittaisi yhdessä jaettuun kokemukseen. Olisiko tämä jaettu entiteetti siis kokemusaihio, johon viitataan ja josta puhutaan? Se voisi pitää sisällään sekä fyysisen artefaktin että prosessin käsitteen.

Käytämme mitä termejä tahansa, on selvää, että taide työelämän kehittämisen kontekstissa vaatii vielä paljon konkreettista työtä ja sen pohjalta tehtyä tutkimusta. Tällainen työskentelykenttä tulee eittämättä aina olemaan haastava neuvottelukohde sekä tekijälle että asiakkaalle. Siksi taiteen näkökulmasta onkin tärkeää luoda käsitteistöä, joka aukaisee tällaista työskentelyä ymmärrettävästi potentiaalisten asiakkaiden suuntaan.